Guru

Pitkään kestäneen koira-allergian vuoksi toive omasta koirasta oli tuntunut aiemmin mahdottomalta. Tämä rotu ei kuitenkaan aiheuttanut minulle oireita ja niin meille tuli australianlabradoodle!

Guru on viisas villikko, ihana kujeilija ja valloittava persoona. Hänen mielestään maailman paras paikka on ihmisen syli. Ulkona pojanviikari pötköttelee mieluusti nurmikolla ja bongailee lintuja. Kuntoaan Guru pitää yllä lenkkeilemällä pitkin metsiä ja peltoja.  Intervalliharjoituksiin kuuluu huimia spurtteja – varsinaisia kunniakierroksia ilman sen suurempaa syytä.

Guru on tuonut elämäämme paljon rakkautta, ihan vaan olemassaolollaan. Guru on guru, sillä hän opettaa hetkessä elämistä, läsnäolon taitoa ja erilaisten tunteiden sietämistä ja hyväksyntää. Guru on maailman paras opettaja.

Koiralle haaveilevasta haluamme sanoa, että koiran hankkiminen on tarkan pohdinnan paikka. Sitoutuminen rakkauteen, rajoihin ja roiskeisiin on tärkeää – ja niin palkitsevaa.

Olemme todella onnekkaita kun löysimme tiemme Paulan ja Stefanin Sessans ALD:n luokse ja päädyimme hankkimaan koiramme juuri heiltä. Kaikki on mennyt niin hyvin kuin mahdollista. Tietoa ja taitoja olemme saaneet roppakaupalla. Mieli on ollut turvallinen, kun tiedämme saavamme heiltä tukea ja vastauksia tarvittaessa. Lisäksi pentueen keskusteluryhmän avaaminen on ollut vertaistukea parhaimmillaan.

Gurun perheeseen kuuluu äiti ja isä. Laajennettuun perheeseen kuuluu neljä lasta ja viisi lastenlasta sekä kolme karvakaveria.